Artikkelit:
Maria Kaisa Aula: Kasvatuskumppanuutta ja yhteisöllisyyttä rakentamaan
Leena Väisänen: Koulussa voi oppia elämää varten
Eeva Jokinen: Vanhemmuus tulvimaan!
Kristiina Alaja: Tarvitseva murkku
PT-arkistosta poimittua:
Mediassa, politiikassa ja ihmisten puheissa seikkailee hurskas ja sitkeä, mutta kyseenalainen väittämä, jonka mukaan vanhemmuus on hukassa. Ajatukseen sisältyy kuitenkin virhepäätelmä: oletetaan, että on olemassa vanhemmuutta, jonka voi löytää, hukata, säilyttää, tilata, tuottaa ja kenties jopa tuotteistaa.
Mutta kun vanhemmuus ei ole tavara, ei ihmisen ominaisuus eikä edes voimavara. Vanhemmuus ei ole olemassa, vaan se pitää tehdä joka hetki uudestaan. Vanhemmuus on aikuisen ja lapsen, tai monen aikuisen ja monen lapsen, yhteistä toimintaa. Se on kokemuksia ja tunteita, joita toisten ihmisten ainutkertainen, ruumiillinen läsnäolo herättää. Se on välittämistä, myötätuntoa, rakkautta, vihaa, ärtymistä, huolenpitoa, kiinni pitämistä, tukemista, torjuntaa. Vanhemmuus on lapsen ja aikuisen välissä.
Vanhemmuus on kuin virtaus tai joki, jossa ihmiset uivat, kannattelevat toisiaan, joutuvat pyörteisiin, lilluvat suvannossa. Vanhemmuus siis ei ole uintikykyä, vaan se joki, jossa uidaan. Siksi vanhemmuuden oleellinen osa on tulevaisuuteen suuntautuminen. Jääkaapissa on oltava ruokaa, varastossa lisäpeitteitä kylmän varalle ja kaapissa ehjiä vaatteita. Lapselle on tarjottava iltapuuro, kun hän on kyllin mutta ei liian väsynyt. Puuron on oltava valmista, mutta ei ylikiehunutta. Nuorisoille on oltava paikalla, mutta ei tuppauduttava.
Koska vanhemmuus on ihmisten välissä, sen oleellinen osa on ruumiillisuus: ollaan sylikkäin, istutaan vierekkäin, puetaan, opastetaan kädestä pitäen. Ruumiillisuus ei välttämättä tarkoita, että pitäisi olla samassa tilassa. Olen kuullut aamujunassa hyvinkin koskettavia ruumiillisia - äänellisiä ja välittäviä - puheluita, kun vanhempi soittaa lapselle: ota sukkahousut alimmasta laatikosta, tarkista ettei niissä ole reikiä. mene sitten aamupalalle, soitan puolen tunnin päästä ja lähetän sinut kouluun.
Koska vanhemmuus on tekemistä, tuntemista ja tulevaisuuteen suuntautumista, hyvän vanhemmuuden edistämiseksi on luotava tilanteita, joissa tällainen toiminta on mahdollista. Hiljattain tekemäni Aikuisten arki -tutkimuksen perusteella hyvän vanhemmuuden ilmeisimmät esteet liittyvät työhön ja toimeentuloon. Nykyiset työmarkkinat vaativat aikuisia tiukkaan työhön suuntautumiseen: olisi opiskeltava, saatava töitä, kyettävä roikkumaan töiden syrjässä kiinni, tehtävä pitkää päivää. Uusi kommunikaatioteknologia mahdollistaa töiden tekemisen samalla, kun tehdään vanhemmuutta: oli aivan tavallista, että haastateltavat kertoivat tekevänsä töitä samalla kun hoitivat lapsiaan, nukuttivat heitä tai laittoivat ruokaa.
Hyvän vanhemmuuden ensisijainen edistämiskeino ei ole vanhempien parantaminen tai moralisoiminen. Sen sijaan kannattaa suunnata kriittinen katse siihen, mitä välissä on: mitkä rakenteet ja käytännöt estävät luottavaista tulevaisuuteen suuntautumista - ja ehkä jopa heittäytymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että se, mitä tunnemme vanhempina tai lasten kanssa työtä tekevinä aikuisina, on artikuloitava, työstettävä sanoiksi ja politiikaksi. Näin saadaan vanhemmuuden joki virtaamaan, mielellään tulvimaan.
Kirjoittajan esittely:
YTT Eeva Jokinen toimii Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella. Hän on tutkinut äitiyttä, vanhemmuutta ja aikuisten arkisia käytäntöjä. Nykyiset tutkimusintressit suuntautuvat työn ja kodin muuttuvaan rajaan ja sen vaikutuksiin ihmisten työlle, elämälle, toimeentulolle ja sukupuolten työnjaolle
26.9.2006