Kristiina Alaja: Tarvitseva murkku

Murrosikäinen voi vaikuttaa vanhemmasta isolta ja osaavalta, mutta hän on edelleen tarvitseva lapsi. Hän pystyy lämmittämään itselleen ruokaa ja pesemään itse pelikuteensa. Hän kuitenkin kokee yhteiset ateriat ja yhdessä hoidetut kodin asiat konkreettisina rakkauden ilmentyminä.

Pikkulapsi saa onnellisessa tapauksessa paljon myönteistä palautetta: sinähän olet oppinut jo tuonkin asian. Hän saa yleensä myös paljon enemmän hellivää kosketusta kuin murrosikäinen. Kuitenkin murrosikäisen suuria ja usein kipeitä kysymyksiä ovat: Millainen minä olen? Hyväksyvätkö muut minut tällaisena? Voinko itse hyväksyä itseni?

Vanhemmat ehkä muistavat kehua isoa lastaan suorituksista, mutta tämä tarvitsee enemmän. Hän tarvitsee joka päivä vanhemmalta lämmintä katsetta, joka kertoo vastaansanomattomasti hyväksymisestä. Hänen on tärkeää saada tuntea, että vanhempi kuuli ja ymmärsi sen, mitä hän sanoi. Murrosikäiset eivät aina anna koskettaa itseään, mutta suostuvat varmaan hieromaan vanhemman niskaa, kun tämä kauniisti pyytää. Kosketus hoitaa molempia. Kun vanhempi keskustelee lapsensa kanssa vaikkapa päivän tapahtumista tai äsken nähdystä filmistä, lapsi saa viestin: olet kiinnostava ihminen, ja sinun kanssasi on mukava jutella.

Niissä asioissa, joissa murrosikäinen ei vielä osaa tehdä itse hyviä valintoja, hän tarvitsee edelleen rajoja ja ohjausta. Rajoja on myös osattava höllentää sopivasti – ja ehkä välillä taas jossakin kohtaa tiukentaa vähäksi aikaa. Päämääränä on nuori aikuinen, joka osaa itse välttää vaaroja ja tyhmyyksiä.

Lapsistammekaan ei tule täydellisiä, niin kuin itsestämmekään ei ole tullut. Teemmehän me vanhemmatkin virheitä ja toimimme joskus typerästi.

Ilman nalkuttamista lapsi tulee hyvin toimeen! Nalkuttaminen pitää jo itsessään sisällä ajatuksen, että taas tästä joutuu sanomaan, vaikka on jo tuhat kertaa sanottu eikä se näköjään tehoa. Lapsi lukee negatiivisen ennusteen eikä edelleenkään noudata toivetta, tai ainakaan omaksu sitä normaaliksi toimintatavakseen. Vanhemmat pystyvät varmasti löytämään toimivampia tapoja ohjata  ja neuvoa lasta, kuin jo huonosti toimivaksi toteamansa nalkuttaminen.

Vanhemmat, jotka ovat selkiyttäneet itselleen arvomaailmaansa, antavat lapselle jo omalla elämällään kuvaa siitä, millaisesta kodista tämä on lähtöisin. Aikuisena hän valitsee itse omat arvonsa, mutta kodin arvomaailma antaa hänelle tervettä itsetuntoa ja tukevan lähtökohdan omaan elämään.

Haluan korostaa kahta asiaa, joita lapsen olisi tärkeää oppia vanhempien antamasta mallista. Lapsesta tulee onnellisempi ja hän pystyy oppimaan ja kehittymään paremmin, jos perheessä sallitaan epätäydellisyys. Tehdyistä virheistä voidaan keskustella aivan tavallisina asioina, ja niistä voi koko perhe oppia. Toiseksi, jos vanhemmat näkevät elämässä olevan hyvän tärkeäksi ja toimivat monin tavoin lisätäkseen sitä, lapsikin oppii toimimaan hyvän, hyödyllisen ja kauniin suuntaan. Maailmassa on toki paljon muutakin kuin hyvää, mutta juuri hyvä kannattelee elämäämme.

Murrosikäinen on ehkä usein hankalalla päällä. Hän ei edes itse vielä aina tunnista ikäviä tunteitaan eikä osaa käsitellä niitä taitavasti. Juuri hankalina hetkinä hän tarvitsee vanhempaa, joka kunnioittaa  hänen ihmisyyttään ja sallii negatiivisetkin tunteet. Vanhemmuuden suuria iloja on opetella olemaan hyväksyvänä tukena lapsen huonoinakin hetkinä. 

Kristiina Alaja on kirjailija ja kouluttaja.